Tulevaisuuden johtaminen – itsereflektion vallankumous

21 helmikuun 2020

top-left
top-right
bottom-right

Opi ja inspiroidu | Tulevaisuuden johtaminen – itsereflektion vallankumous

Tulevaisuus herättää meissä monenlaisia tunteita; toiveikkuutta ja uskoa paremman huomisen toivossa, mutta myös epäilyä ja pelkoa tuntemattoman äärellä. Tulevaisuudesta tulisi olla kiinnostunut, sillä muutoksen nopeus kiihtyy ja yritysten strategioita ei tulisi suunnitella enää usealle vuodelle eteenpäin, vaan niitä tulisi muuttaa tarvittaessa toimintaympäristön muuttuessa.

Meidän tulisi tarkastella useammin ja enemmän ulkopuolista maailmaa ja pyrkiä mahdollisimman paljon ulos oman organisaation kuplasta. Jotta organisaatio olisi tulevaisuuteen valmis, olisi sen oltava jatkuvasti uudistuva. Tämä vaatii johtamiselta ja johtajuudelta kykyä kasvattaa ihmisten aktiivisuutta, vastuunottoa, omaa johtajuutta ja tätä kautta olla jatkuvasti uudistuva.

Johtamisen muutos on ollut käynnissä jo useamman vuosikymmenen ajan. Kun vielä 1900-luvulla johtaminen oli ylhäältä tapahtuvaa, on johtamisessa 2000-luvulla siirrytty lähemmäs ihmisiä, mutta samalla teknologian viedessä meitä yhä kauemmas toisistamme. Olemme kaiken virtuaalisen todellisuuden keskellä vieraantumassa reaalisesta maailmasta ja kohtaamisia toisten ihmisten kanssa kasvokkain on vähemmän kuin aikaisemmin. Luonnollisia ihmisten välisiä kohtaamisia tullaan arvostamaan tulevaisuudessa enemmän, sillä kaiken digitaalisaation, robotisaation ja automatisaation keskellä alamme arvostamaan enemmän ihmisyyttä ja inhimillisyyttä.

Itsereflektion vallankumous

Jokainen johtaja ja esimies pohtii millaista johtaminen tulee olemaan tulevaisuudessa ja onko edes sitä. Tulevaisuudessa johtamista tulevat määrittelemään vahvasti seuraavat sukupolvet, jotka vaativat johtamiselta paljon enemmän kuin ennen tai ainakin erilaista johtamista. He haluavat arvostusta, luottamusta, itsenäisyyttä, palautetta, kehittymisen mahdollisuuksia, turvallisuutta kaiken epävarmuuden keskellä ja ennen kaikkea vapautta. Samaan aikaan työurat pirstaloituvat, työvoiman liikkuvuus lisääntyy, jolloin työntekijöiden sitouttaminen on entistä haastavampaa. Työntekijät tulevat arvostamaan johtajalta entistä enemmän inhimillisyyttä.

Johtajien tulee omata kyky empatiaan ja osata johtaa sitä. Tulee osata tunnistaa tunteiden eri skaaloja, johtaa tunteita, olla tunneälykäs. Toisaalta voimme määrittää tulevaisuuden johtamista erilaisilla listoilla ja todeta, että johtajan tulee olla inhimillinen, empaattinen, osallistava, rohkea, innovatiivinen, visionäärinen…Listaa voisi jatkaa loputtomiin riippuen mistä näkökulmasta ja millä hakukriteereillä tätä kartoittaa. Johtamiselle asetetaan siis erilaisia määritelmiä hyvästä johtamisesta tai millaisia kykyjä tulevaisuuden johtajalta vaaditaan.

Samaan aikaan organisaatiot pyrkivät olemaan entistä itseohjautuvampia ja ketterämpiä, jolloin nykyistä johtamista haastetaan monesta eri suunnasta. Jo nyt joissain organisaatiossa on luovuttu esimiesrooleista ja tiimit johtavat itse toimintaansa. Johtajien asema tullaan siis kyseenalaistamaan entistä useammin, jolloin johtamisen ei tule enää perustua asemaan tai titteliin. Johtamisella tulee olla suurempi merkitys ja selkeä lisäarvo organisaatiolle.

Ennen kuin johtajana asetamme itsellemme tulevaisuuden vaatimuksia, tulee tarkastella nykyisyyttä. Tulevaisuudessa johtaja tarvitsee entistä enemmän itsereflektiokykyä, jotta jatkuva uudistuminen on mahdollista. On astuttava omasta henkilökohtaisesta kuplasta ulos ja osattava tarkastella itseään ulkopuolelta. Tärkeää on pohtia oman johtamisen merkityksellisyyttä, sillä johtajan tulisi aika-ajoin pysähtyä peilin eteen ja kysyä itseltään ”miksi johdan”? Ennen kuin asettaa itselleen tulevaisuuden vaatimuksia johtajana, tulee mennä sisimpään ja itsereflektion kautta kirkastaa itselleen oman johtamisen lisäarvo organisaatiolle ja merkityksellisyys itselle. Jos tätä ei tee, vaan pyrkii toteuttamaan kaikki ne toiveet, jotka yhteiskunta ja organisaatio johtajalle asettavat, on tämä kuin rakentaisi taloa ilman kivijalkaa ja tuo kivijalka ei tulevaisuuden muutosmyrskyssä tule selviämään.

Haluaisitko keskustella lisää (tulevaisuuden) johtamisesta kanssani? Laita minulle viestiä Linkedinin puolella ja jutellaan lisää – connect with me.

Iiro Mäenpää, Organisaatiokehittäjä

hanna_s

Ota yhteyttä ja jutellaan lisää.

Poimintoja sinulle

Blogi

Mitkä ovat ketterän HR:n hyödyt?

Muuttuvassa maailmassa vain responsiiviset organisaatiot menestyvät – eli ne, jotka jatkuvasti pystyvät adaptoitumaan muuttuviin markkinatilanteisiin, asiakastarpeisiin ja ostokäyttäytymisen muutoksiin.
Lue lisää
Blogi

Onko sinun organisaatiossasi nämä HR:n perusasiat kunnossa?

Yrityksen henkilöstömäärän kasvaessa henkilöstöhallinnon ja -johtamisen eli HR:n rakenteet, selkeästi määritellyt käytännöt, prosessit sekä vastuut...
Lue lisää
Blogi

Kun kartoituksesta tuli kirosana

Välillä tuntuu, että ”kartoitus”-sanasta on tullut melkein kirosana – emmekö vain voi lähteä tekemään? Ja...
Lue lisää
#loistatyössäsi -podcast

#loistatyössäsi -podi | Miten hyödyntää intuitiota (työ)elämässä?

Tiesitkö, että intuitio on ihmisen ensisijainen ja luonnollinen tapa ajatella? Elämme maailmassa, jossa ihannoimme ja...
Kuuntele tästä
#loistatyössäsi -podcast

#loistatyössäsi -podi | Miten johtaa millenniaaleja?

Milleniaaleista ja miten heitä tulisi johtaa on puhuttu jo tovi, aihe loistaa edelleen ajankohtaisuudellaan. Tämä...
Kuuntele tästä
Wise Paper

Wise Paper | Oikeilla argumenteilla nostat HR-asiat yrityksesi tärkeysjärjestyksen kärkeen

Henkilöstöasiat liittyvät oleellisesti yrityksen kannattavuuteen. Työntekijöiden sitoutuneisuus parantaa yrityksen tulosta keskimäärin 8,6 %. Työntekijöiden sitouttaminen...
Lue lisää
Wise Paper

Wise Paper | HR-kartoituksella varmistat, että HR keskittyy oikeisiin asioihin

Fokusoiko HR oikeisiin asioihin? Nyky- ja tavoitetilan hahmottaminen voi tuntua turhanpäiväseltä ja halu päästä tekemään...
Lue lisää
Wise Paper

Wise Paper | 4 askelta kohti itseohjautuvampaa organisoitumista eli yhdessäohjautuvuutta

Itseohjautuvuuden avulla on mahdollista saavuttaa merkittävää kilpailuetua – motivoituneempia työntekijöitä, tyytyväisempiä asiakkaita sekä kustannussäästöjä.
Lue lisää
#loistatyössäsi -podcast

#loistatyössäsi -podi | Tulevaisuuden työelämän avaintaito on tunneäly

Tunneäly on noussut yhdeksi työelämän tärkeimmistä taidoista. Mitä merkitystä on tunnetaidoilla ihmisten ja työyhteisöjen johtamisessa?...
Kuuntele tästä

Ota yhteyttä

Heräsikö sinulle kysymyksiä palveluistamme tai työskentelytavoistamme? Ole rohkeasti yhteydessä meihin. Me haluamme aidosti olla avuksi.